keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vielä hetki kotona

Tyttäret ovat edelleen kaikki kotosalla ja hulinaa piisaa! Neidit ovat hyvin kekseliäitä veijareita. Ruokapussin ne kaivoi esille penturepusta ja söivät siihen ison reiän sillä aikaa, kun kasvattajan silmä vältti. Eteisen ovi jos unohtuu auki, niin on kaikista kengistä irtopohjalliset ja nauhat revitty irti ja kenkähylly tyhjennetty. Namipussinkin ne onnistui jostain takintaskusta esille saamaan ja sisältö tyhjennetty. Lyllyn tossuja olen metsästänyt ties mistä aina pentujen jäljiltä ja nytkin osa niistä on hukassa.. Pikkuisia on kiusannut joku massupöpö ja mahat ovat olleet löysällä useamman päivän. Onneksi se ei ole vaikuttanut kuitenkaan pentujen yleisvointiin tai pirteyteen, mutta tuon vuoksi on pitänyt venkslata pentujen hakuajankohtia uusiksi. Uudet kodit jo kovasti odottelee pieniä kotiin ja nyt kun masut alkavat olla parempaan suuntaan, niin alkaa lähtöaika koittamaan. Kaksi pentureppua täällä jo odottelee valmiiksi pakattuna. Ikävä tulee pieniä, mutta ihanat kodit on heille tiedossa.

Ihan viattoman näköisenä syön tätä mattoa..










Pieni herkkunälkä iski..

tiistai 9. tammikuuta 2018

Pentujen kuulumisia

Pennut kasvavat edelleen vauhdilla ja nyt on myös eläinlääkärissä käyty tarkistuksilla ja kaikki pennut on terveeksi todettu. Pojalta löytyi myös molemmat kivekset. Hampaat on kaikilla 6x6 ja todella nätit purennat. Kaikki on siis hyvin pennuilla! Touhua ja tohinaa riittää. Mustin ja mirrin rotuesittelyssäkin pennut pyörähtivät ja sielläkin touhusivat kovasti ennen unen tuloa.

Mesi lähti sunnuntaina omaan kotiinsa kaikkensa antaneena. Pentujen seurassa viihtyi loppuun asti, eikä missään vaiheessa halunnut hakeutua omaan rauhaan riiviöpennuilta. Kerrassaan loistava ja paras mahdollinen äitikoira Mesi oli pennuille! Ei pitkäpinnaisempaa ja pennuille omistautuvampaa emää voisi ollakaan. Olen iloinen, että saimme monta reipasta ja iloista pentua Mesistä. Kiitos Janinalle Mesin hyvästä hoidosta! Mesi on nyt sijoituskodin oma ja tämä jäi Mesin viimeiseksi pentueeksi. Yhteistyö kuitenkin jatkuu ja Mesiä nähdään minun mukana todennäköisesti vielä näyttelykehissä jne.


Korvahapsut vähentyivät pentujen myötä, mutta vielä niitä riittää.



Poikapentu kerkesi myös jo muuttaa omaa kotiinsa Vaasaan. Poika lähti poikkeuksellisesti meidän normaalia luovutusikää aiemmin, mutta uudessa kodissa on samanrotuista seuraa näyttämässä esimerkkiä pienelle Masi-pojalle. Onnea matkaan Masi ja muista olla kiltti ja reipas poika! Ikävä tulee pientä vintiötä, mutta poika pääsi todella ihanaan kotiin asumaan ja näemme ihan varmasti jatkossakin.



Tyttäret saavat vielä kasvaa ja kehittyä kotosalla ennen omiin koteihin lähtöä. Ei meiltä vipinää siis puutu, vaikka koiramäärä on hieman vähentynyt. Huppis toimii leikkisetänä pienille ja muut koirat kasvattavat pentuja normaalin arjen mukana. Tai oikeastaan ne ovat linnoittautuneet sohvalle karkuun naskalihampailta..

Kaikki pennut on jo varattuja.

Tässä alla vielä kuvia tyttöpennuista. Pojasta ei keritty ottaa uusia yksilökuvia ennen lähtöä.

Tyttö 1 - Atacamigor Lil-Black Infinity






Tyttö 2 - Atacamigor Lil-Black Inspiration





Tyttö 3 - Atacamigor Lil-Black Illusion