keskiviikko 10. joulukuuta 2014

F-pennut 10,5 viikkoa

Kotona olevat F-pennut voivat erittäin hyvin ja kasvavat tasaisesti. Viime viikonloppuna kaksikko oli ensimmäistä kertaa hoidossa ja siellä pennut olivat hyvin reippaita riiviöitä. Pennuilla on ikää nyt 10,5 viikkoa, joten pentublogin on taas aika hiljentyä. Toivottavasti näemme tulevaisuudessa F-pentuja erilaisten harrastusten parissa.

Tässä vielä pari uutta kuvaa kotona olevasta kaksikosta:





tiistai 25. marraskuuta 2014

Pennut yli 8 viikkoa

Lauantaina pennut täyttivät jo 8 viikkoa ja heti sunnuntaina yksi pennuista muutti uuteen kotiin asumaan. Junnun kotiväki oli juuri sopivasti viikonloppuna kisaamassa agilityä Oulussa ja samalla reissulla pentu tosiaan lähti heidän mukaansa. Aika näyttää tuleeko Junnustakin agilitykoira. :) Tai siis kutsumanimi taitaa tästä eteenpäin olla Miksu.

Pentu kotiutui saman tien uuteen paikkaan ja oli ollut heti reippaana. Heti ensimmäisenä käynyt tutustumassa kaikkiin uusiin ihmisiin ja asioihin. Koittanut leikittää kissaa jne. Eilen sain myös viestiä, että Junnu käyttäytyy ihan kuin se tuntisi entuudestaan kaikki paikat ja perheen eläimet. Ei pelkää lainkaan perheen isoja koiria tai kissoja. Kotivalinta taisi mennä siis ihan nappiin ja Junnu saikin itselleen aivan ihanan kodin! Muistahan ilopilleri olla jatkossakin yhtä reippaana ja uudelle kodille haluan toivotella paljon iloisia hetkiä pikkumiehen kanssa.

Kaksi muuta pentua jäävät kasvattajan luokse asustelemaan. Toiselle pennulle on ihana sijoituskoti tiedossa ja mahdollisesti jossain vaiheessa pentu muuttaa sinne asumaan. Kolmas pentu jää sitten kasvattajalle ja toivon saavani tästä pennusta vanhempien kaltaisen monipuolisen harrastuskaverin.

Jos nämä F-pennut kasvavat ja kehittyvät normaalisti, niin eiköhän kaikki pennut tulla näkemään tulevaisuudessa näyttelykehissä ja osa varmasti myös agilityn parissa. Innolla jäämme odottelemaan F-pentujen kasvua!

Viikonloppuna otettiin hieman ulkoilukuvia. Pieni pakkanen ei vauhtikolmikkoa hidastanut:

Mitä tämä on?





sunnuntai 16. marraskuuta 2014

7 viikkoa

Eilen pennut täyttivät jo 7 viikkoa. Hurjaa, miten nopeasti aika rientää pentujen kanssa! 


Junnu on meidän hulivili kakara. Alkuun näytti, että Junnu on pennuista rauhallisin, mutta nyt se on kaikista vilkkain ja joka paikkaan ennättävä pentu. Junnu haluaa osallistua ihan kaikkeen mahdolliseen tekemiseen ja pentuaitaukseen jouduttuaan se käy vähän väliä kokeilemassa josko pääsisi pois sieltä. Junnu on myös todella iloinen ja kun työpäivän / kauppareissun tms. jälkeen palailen takaisin kotiin, niin Junnu meinaa ratketa ilosta, eikä se tiedä miten päin sen pitäisi olla. Välillä ollaan selälleen, välillä kiemurrellaan vaikka minkälaisella mutkalla.




Tiiu on meidän ihana ja herttainen pieni tyttö. Tiiu on ehkä pennuista pienin, mutta sillä on kaikista eniten luonnetta ja sisua. Pojan pötkylät meinaavat välillä jyrätä Tiiun ihan alleen, mutta Tiiu ei pienestä lannistu ja antaa samalla mitalla takaisin. Kun pennuilla on menossa painimatsit, niin kyllä kuulee milloin Tiiu on voitolla. Se pitää kaikista eniten meteliä ja kauhea ärrimurina vaan kuuluu. Tiiu on todella reipas ja sinnikäs suloinen pentu.




Kolmas pentu eli Heppu on meidän pieni nallekarhu. Kaikista suurin pentu, joka osaa käyttää kokoaan hyödykseen. Heppu on välillä hitaasti syttyvä ja se saattaa jäädä miettimään jotain asiaa, mutta sitten kun se pääsee vauhtiin, niin sitten sitä vauhtia myös löytyy! Heppu saattaa yksinään vetää vauhtirallatteluja ympäri kämppää. Se on myös pieni kiusankappale. Kun on juoksumatsi menossa pentujen välillä, niin Heppu saattaa tarttua jotain sisarusta korvasta tai hännästä ja roikkuu siinä sitten kiinni. Monesti kasvattajan on pitänyt pelastaa pienemmät sisarukset Hepun hampaista..

Kaikki kolme ovat todella reippaita ja hyvin iloisia pentuja. 



lauantai 1. marraskuuta 2014

5 viikkoa


torstai 30. lokakuuta 2014

4,5 viikkoa + ensimmäinen ulkoilu

Pennut pääsivät tänään käymään ensimmäistä kertaa ulkona. Vähän oli kylmä, kostea ja tuulinen ilma, mutta se ei pentuja haitannut yhtään! Tyttö lähti heti omille seikkailumatkoille ja välillä piti hakea pentua takaisin päin, ettei se aivan mennyt hukkaan. Junnu katseli ensin siskon menoa sivusta ja sitten se päätti, että jos sisko noin rohkeasti tutkii ympäristöä, niin kyllähän minäkin. Heppu ihmetteli sisarusten katoamista boksissa.

Tyttö


Heppu
Mitä täältä löytyy? (Junnu)




Pennut ovat todella ihanaluonteisia. Vieraat ihmisetkin otetaan hännät heiluen vastaan ja pentuja pystyy vääntelemään miten päin vaan sylissä, niin ne vaan lötköttävät rentoina. Todella tasapainoisen oloisia pentuja kaikki.



torstai 23. lokakuuta 2014

3,5 viikkoa

Pennut kasvavat hurjaa kyytiä ja nyt ne jo juoksee, leikkii, painii, osaavat hakeutua paperin päälle pissalle jne. Sunnuntaina aloitettiin kiinteän ruuan maistelu eli pennut pääsivät maistamaan ensimmäistä kertaa jauhelihaa. Se olikin melkoista herkkua ja pennut meinasivat syödä kasvattajan sormet siinä samalla. Nyt kiinteää ruokaa syödään jo muutamia kertoja päivässä hyvällä ruokahalulla.

Viralliset nimet on suunnilleen päätettynä jo, mutta en ihan vielä paljasta niitä. Kutsumanimet / työnimet pennuilla on Heppu, Junnu ja Tiiu.

Kuvat ovat tältä viikolta. Joistakin pennuista on vaikeampi ottaa kuvia, kun pennut ovat niin kauhean vilkkaita. Tämä blogi myös muuttelee jostain syystä kuvien väriä, mutta näillä kuvilla mennään nyt tällä kertaa.


Heppu

Tiiu

Junnu

perjantai 17. lokakuuta 2014

Liikkuvat pennut

Pennut liikkuvat jo ahkerasti ja harjoittelevat kovasti kävelemistä. Yksi pennuista juoksentelee jo sujuvasti ja kiipeilee syliin. Kaksi muuta ovat vielä hieman rauhallisempia ja harkitsevaisempia, mutta eiköhän niihinkin tule pian vauhtia. Pennut ovat olleet ensimmäiset pari viikkoa hyvin tyytyväisiä ja hiljaisia. Yhtään mitään kitinöitä ei ole pentulaatikosta kuulunut. Nyt muutaman päivän sisällä pentukopasta on alkanut kuulumaan ääntelyä; pientä haukkumista, ulvontaa sekä murinaa. Pennuista suurin nostaa kauhean ulvontakonsertin, jos äiti on hukassa heräämisen jälkeen. Meteli tuo Saagan pikapikaa takaisin pentujen luokse. Saaga osaa kiivetä omatoimisesti pois pentuaitauksesta ja osaa myös palata takaisin sinne, joten se käy välillä pentujen nukkuessa hengailemassa muun lauman mukana.

Kuvat on otettu parin päivän sisällä (pennut alle 3 viikkoa kuvissa).



Poika 2

Pojat

Tyttö


Poika 1

lauantai 11. lokakuuta 2014

Pennut 2 viikkoa!

Pennut kasvavat tasaisesti ja täyttivät tänään jo 2 viikkoa. Pojilla silmät alkoivat aukenemaan jo tiistaina ja tytöllä hieman myöhemmin. Viikon aikana kaikille pennuille oli tullut lisää painoa yli 100g. Kolmikolla on jo paksut turkit, joten ne ovat ihan selvästi tunnistettavissa jo pitkäkarvaisiksi pennuiksi.

Viikolla leikkasin kaikilta pennuilta ensimmäistä kertaa kynsiä ja sehän sujui hyvin. Pojat nukkuivat sikeästi selälleen ja tyttökin pysyi sen aikaa rauhallisena, että kaikki kynnet saatiin napsittua.

Sadepäivän kunniaksi koitettiin saada pennuista uusia kuvia otettua. Tällä kertaa pennut eivät olleet erityisen kuvauksellisella tuulella. Ensin pennuilla oli kauhea kiire joka paikkaan ja sitten ne simahtivat kesken kuvien ottamisen. Jokaisesta saatiin kuitenkin jonkinlaisia kuvia otettua.


Tyttö


Poika 1


Poika 2