perjantai 14. kesäkuuta 2013

Celttu lähti Vantaalle

Keskiviikkona tuli vielä otettua pennusta uusia kuvia:







Niin se aika rientää.. Lyllyn pentu täytti viikon alussa 9 viikkoa ja tuli samalla luovutusikäiseksi. Ainoana pentuna se on saanut huomiota, halitteluja ja pusuja aivan mielin määrin. Celttu on myös kulkenut mukana monissa eri paikoissa, on ollut agilitytreenejä ja koiratanssikisoja seuraamassa. On matkustanut bussilla ja junalla. Eilen pieni neiti matkusti omaan kotiinsa Vantaalle ja sai kutsumanimekseen Celttu :) Muistahan Celttu olla kiltti ja reipas pieni toitsu!



Tiistaina neiti sai myös sirun ja samalla eläinlääkäri teki pentutarkistuksen, jossa ei ilmennyt mitään poikkeavaa. Kaikki ok ja hyvin pentu antoi lääkärin käsitellä itseään.



Eilen illalla sain jo kuvia ja kuulumisia, miten Celttu on kotiutunut uuteen paikkaan. Heti pieni riiviö oli vauhdissa ja omi luut ja lelut itselleen :)



lauantai 8. kesäkuuta 2013

Reissuneiti


Alkuviikosta pienellä Chelsealla oli jännä reissu edessä, kun kasvattajan piti lähteä käymään etelä-suomessa. Pentu lähti mukaan, mutta meni siksi ajaksi Hämeenlinnaan hoitoon Mervin ja Raspu-isän luokse. Kaikki oli mennyt hyvin hoidossa ja pentu oli pihalla leikkinyt kovasti leluilla :) Yö oli sujunut nukkuen ja kun menin hakemaan pentua, niin siellä oli väsynyt tyyppi odottamassa. Kiitos Merville pennun hyvästä hoidosta!

Isä: Mustan-Mantan Minime Rasputin

Raspu ihmettelee, että mitä se pentu alkoi riehumaan..
Isä ja tytär

Lylly oli hyvin huolissaan, kun pentu katosi kotoa. Se lopetti kokonaan syömisen ja oli oksennellut syömättömyyden takia pitkin taloa. Kun pentu tuli takaisin kotiin, niin Lylly-mamman riemu oli taas ylimmillään ja ruokakin alkoi taas maistumaan. Lylly ei tiedäkään, että pian pentu lähtee valloittamaan maailmaan ja sitten sille pitää sanoa heihei..

Pari kuvaa vielä Lyllystä, Chelseasta ja Käti-mummista. Kolmikko rantatunnelmissa :)



lauantai 1. kesäkuuta 2013

Uimassa

Oulussa on riittänyt lämmintä ja ihania rantakelejä. Pieni Chelsea pääsi torstaina ensimmäistä kertaa mukaan uimaan, eikä tietystikään pikkuneiti malttanut katsella vaan rannalta toisten riehumista. Meressä oli niin matalalla vesi, että pentukin pystyi tulemaan useita kymmeniä metrejä rannasta eteenpäin ja silti tassut koskettivat pohjaa.

iiiiks, mitä tämä on?

Alun ihmettelyn jälkeen Chelsea uskaltautui veteen :)

Mukana menossa oli myös Ville-pappa :)
Pieni riiviö :)
Normaalisti kaikki nämä taustalla näkyvät kivet ovat veden alla